Minulta kysellään monesti, minne päin maailmaa kannattaisi lähteä laskemaan. Patenttivastaukseni on, ettei kohteella ole väliä, kunhan reissuun lähtevä porukka on hyvä. Monet tuumivat myös elämänsä parasta laskupäivää – omani on kissahiihtopäivä Kanadan Kalliovuorilla Whitewaterissa joitain vuosia sitten.

Kissahiihtokohteita on avattu myös lähemmäs, esimerkiksi Venäjälle sekä Georgiaan. Tällainen kohde on myös Siperiassa sijaitseva Priiskovy, jossa kissahiihtoa tarjoaa useampikin yhtiö. Lähellä sijaitsevaksi kohdetta ei voi kyllä mainostaa. Suomesta Priiskovyyn pääsee helpoiten Elämysmatkojen kautta.

Priiskovyssa asuu noin 1 500 ihmistä. Asukasluku on pienessä kasvussa matkailuelinkeinon kasvun myötä. Kylä oli jo kuoleman kielissä, kun siellä olleet kultakaivokset lakkautettiin neuvostovallan päättymisen jälkeen. Vanhat kaivoskombinaatit ovat erittäin karua katsottavaa. Nyt kylässä on viisi uutta tai uudehkoa noin 30 huoneen hotellia, joiden suurimpana asiakasryhmänä ovat moottorikelkkailijat. Samat hotellit majoittavat myös kissahiihtomatkailijoita.

Puuteriakin laskettiin

Kun aluksi tutustuin Siperian reissun mainoksiin ja kuulostelin reissun aiemmin tehneitä, odotusarvot olivat korkealla. Korkeita olivat odotukset myös pakkasten tiimoilta. Matkavaraukseen johtanutta ”Amerikan puuteria” ei ollut tarjolla kyseisenä ajankohtana, mutta ei myöskään -30 asteen pakkasia. Pehmeää lunta piisasi joka laskulla monon pohjasta aina varren yläosaan saakka. Se riittää eritoten alkukaudesta laskijan kestohymyn aikaansaamiseksi.

Pääsääntöisesti vuorten huiput olivat lumesta puhtaat. Tuuli oli kuljettanut lunta suojaisille rinteille, joten pehmeää pintaa löytyi erityisesti hyvän paikallisen oppaamme ja kissakuskimme Sergein ansiosta. Yleensä laskujen alut olivat vähän jyrkempiä, mutta ne loiventuivat nopeasti. Samalla alkoi myös puusto, joka tiheni sitä mukaa, mitä alemmas laskettiin.

Nousujen aikana kissassa puhuttiin potaskaa. Potaskan jauhannan lomassa hörpättiin vettä ja tankattiin energiavarastoja. Lämmitetyn kopin suojissa myös kostuneet varusteet ehtivät vähän kuivahtaa. Aamuinen siirtymä hotellilta ensimmäiseen laskuun kesti vajaan tunnin. Päivän aikana ennätettiin laskea noin kymmenen laskua.

Kommunikaatio toimii sittenkin

Vaikka turismi onkin kasvussa, paikallisten kielitaito rajoittuu useimmiten venäjään. Vähänkin haastavampi kommunikaatio käydään Google Translatorin tai jonkun muun käännösapplikaation avulla. Haasteita tähän kommunikaatiomuotoon tuovat paikoin erittäin hitaat nettiyhteydet. Venäjällä toimivan Tele2-operaattorin pre paid -liittymän avulla yhteydet ulkomaailmaan hoituvat kohtuudella ja erittäin kohtuullisilla kustannuksilla.

Lumiturvaoppia

Reissumme järjestäjänä toimi Elämysmatkat ja ryhmämme johtajana Vesa Rouvali, joka on monen muun asian lisäksi myös lumiturvakouluttaja. Pariin otteeseen hän järjesti pientä piippariaktiviteettia ryhmälle, jotta porukalla olisi toimintakykyä mahdollisen kriisitilanteen yllättäessä. Mukavaa ja asiallista oheispuuhaa laskupäivien päätteeksi.

Energiaa kitaan

Tarjottu ruoka oli polttoainetta, ei muuta. Herkkuhetket rajoittuivat lähinnä nestemäisiin nautintoaineisiin. Menu oli luultavimmin samanlainen kuin suomalaisessa maatalossa noin sata vuotta sitten: eri muodoissaan kypsennettyä ohraa, säilöttyjä vihanneksia tai tuotantoeläinten pitkään kypsytettyjä teurastuksen jäännöspaloja. Oma lukunsa oli niiden tarjoilu. Tarjoilussa oli logiikka joka ei viikon vierailun aikana avautunut.

Laskupäivien puolivälissä tarjottiin rinnelounas, joka koostui lihaisasta piirakasta, teestä, lämpimästä lihaliemestä sekä hunajapähkinäpatukasta. Mikäli halusi herkutella enemmän, sai tehdä leipiä raa’asta possunkyljestä, suolakurkusta sekä sipulilohkoista.

Lentokenttäromantiikkaa

Matka Priiskovyyn kestää vajaan vuorokauden. Reissun aikana ennättää lorvia useammankin tunnin lentokentillä: Helsinki–Vantaalla, Moskovassa ja Krasnoyarskissa. Jännitystä lorvinnan lomaan toivat venäläiset turvatarkastukset, jotka saattavat olla yllättävänkin kimurantteja esimerkiksi paukkurepun kanssa kulkevalle. Posmotusta piisasi, vaikka kaikki paperit ja ennakkoilmoitukset olivat kunnossa.

Aeroflot yllätti iloisesti. Koneet olivat ajoissa, ja ne olivat siistejä ja moderneja. Tarjoiltu eväs oli lentokoneruuaksi oikein käypäistä.

Matkanteon rasittavin osuus alkoi Krasnoyarskin lentokentältä Priiskovyyn. Seitsemän tunnin pikkubussikyyti röykkyistä tietä pitkin tuntui keski-ikäisen kehossa pitkään.

Ryhmällä on väliä

Sama mutta ihan eri – kanadalainen ja siperialainen kissahiihtokokemus ovat hyvin erilaisia. Kanadassa kaikki on toteutettu viimeistä piirtoa myöten, ja kissojen laadukkaat kuljetushytit ovat taidokkaasti viimeisteltyjä. Siperiassa homma toimi, joskin ilman huoliteltuja viimeistelyjä. Tosin Siperian budjetilla ei taida päästä edes Kanadan puuterikentille.

Ryhmämme koostui kymmenestä keski-ikäisestä laskuaktiivisesta miehestä. Samaan kissakyytiin saimme matkanjohtajamme Vesan lisäksi hänen puolisonsa sekä puolison ystävättären. Viikon aikana tämä 13 hengen ryhmä hitsaantui kohtuullisen kiinteäksi kokoonpanoksi. Yhteishenkeä toki tarvittiin erilaisten satunnaisten vastoinkäymisten taltuttamisessa. Vielä enemmän yhteishengellä oli käyttöä onnistuneiden laskujen ja muiden hyvien hetkien jakamisessa. Pieniä haasteita tuli vastaan muutaman kerran, sillä suomalainen ja venäläinen toiminta- ja palvelukulttuuri erosivat paikoin toisistaan yllättävänkin paljon. Kehnolla köörillä tunnelma olisi voinut muuttua mollivoittoiseksi, mutta tällä porukalla homma kääntyi nopeasti duurin puolelle.