Kun kutsu käy Whistleriin, niin odotukset puuterisista metsälaskuista nousevat ensimmäisenä mieleen. Kun Iceland Air ja Whistler kutsui, niin sukset olivat pakkautuneet pussiin yllättävän nopeasti.

Whistler tuli koko kansalle tunnetuksi 2010 Vancouverin olympialaisten alamäkilajien kisanäyttämönä. Keskus on perustettu hiihtokeskukseksi, joten sen suunnittelu on päästy tekemään tyhjältä pöydältä. Kävijälle se tarkoittaa erinomaisen kompaktia kylää, jossa laskijan on helppo olla.

Parhaimpien hotellien ovelta on vain muutama kymmenen metriä hiihtohissille. Ja mikäli laskuvarusteiden kanto tuntuu raskaalta, hotellilla on oma siirrettävä hiihtoräkki, joka kulkeutuu ala-asemalle ennen laskupäivän alkua. Siihen voi myös jättää kamat laskupäivän jälkeen ja siirtyä afterille ilman kamojen roudaamista.

Asiat ovat hyvin tai erinomaisesti

Yleistunnelma keskuksessa, pienestä elitistisyydestään huolimatta, on rento ja välitön. Ihmiset ovat tulleet Whistleriin laskemaan, ei niinkään näyttäytymään. Whistlerin kylältä nousee kaksi gondolihissiä, toinen Whistler-vuoren huipulle, toinen viereisen Blackcomp-vuoren huipulle.  Näiden kahden huipun välillä kulkee myös uudehko yhdyshissi Peak2Peak, joista osassa on lasinen lattia. Sen yhtenä ideana on tarjota kesäkävijöille karhunäkymiä. Alueella on hyvä karhukanta.

Hissit ovat moderneja ja jonot olivat hyvin maltilliset. Hoidettuja rinteitä on aika vähän, mutta rinnealue on laaja. Metsässä ja vuorten hoitamattomilla alueilla laskeminen on suorastaan toivottavaa. Mikäli laskee rinnealueen rajojen ulkopuolelle, luvassa on roimat sakot.

Hintataso

Whistler kantaa kalliin hiihtokeskuksen mainetta. Arvioisin, että hintataso on yleisesti meille suomalaisille tuttu. Mikäli on käynyt vaikka Levillä, niin hintataso on aika lailla sama. Ruoka on yleisesti vähän halvempaa ja hissiliput kalliimpia. Whistlerissä helpoimmin saavutettavat ravintolat ovat tasokkaampia ja kalliimpia. Parin korttelin päässä ytimestä hintataso on huomattavasti huokeampi.

Maittavaa murkinaa

Mainion pitsan ja tunnelman sai Quattrossa. Yhden elämäni parhaimman illallisen nautin Bearfoot Bistrossa. Ruoka oli äärimmäisen maukasta, lautaset ja lasit edessä vaihtui huomaamattoman sujuvasti. Hienoista ruuista ja puitteista huolimatta tunnelma oli leppoisa. Ravintolan kerrottiin valitun yhdeksi Kanadan parhaista, eikä kokemuksen perusteella ollut mitään syytä kyseenalaistaa arviota.  Erityisesti kala- ja äyriäisruuat olivat erittäin maistuvia. Tästä lankeaa osakiitos läheiselle Tyynelle valtamerelle, joka mahdollistaa raaka-aineiden tuoreuden.

Pienenä yksityiskohtana kerrottakoon erään sporttihenkisen rinneravintolan vessa, jonka pisuaarin yläpuolella oli pieni tv-ruutu. Siinä näytettiin muualla ravintolassa näkyvää NHL-matsia. Eli kun ravintola on jonkun linjan valinnut, se viedään loppuun saakka.

Vain puuteri puuttui

Pikavierailu maaliskuiseen Whistleriin sisälsi toiveen puuterin pöllyttämisestä. Toive ei toteutunut, sillä uutta lunta ei ollut satanut viikkoon. Kaikkialla oli vain kovia kumpareita ja keli oli harmaa koko vierailun ajan. Whistlerin hiihtokoulussa on töissä Veikko Eskonen, joka käänsi puuterisauvaa laskijan sydämessä.

”Tammi- ja helmikuussa oli kolme viikkoa putkeen, kun joka aamu oli satanut vähintään vaaksa uutta lunta. Se oli ihan mieletöntä.”

Puuteri puuttui, mutta muutoin Whistler on erittäin hieno keskus. Upea hiihtoalue ja siellä oli laskijan kaikin puolin hyvä olla. Pitää mennä toistekin, jos silloin pääsisi maistamaan Whistleriä kaikilla herkuilla!